keskiviikko 27. marraskuuta 2013

tiistai 26.11.2013 1.ryhmä (pikkujoulujen suunnittelua ja harjoitukset)

Noniiin olin tiistaina 1. ryhmän nuorten kanssa suunnittelemassa vähän tulevia nuorten pikkujouluja, jossa he ovat ohjelma''vastaavina'' eli järjestävät sinne erilaista ohjelmaa. Pidin tämän suunnittelu tuokion jälkeen heille myös harjoitukset erään vähän vanhemman palokuntalaisen kanssa. Harkat meni tosi mukavasti ja hienosti niin nuorten kuin kouluttajienkin osalta. Pidettiin sellanen ''keikka'', jossa oli rakennuspalo keskisuuri, kolme potilasta (tajuton, sokki ja X1) sekä vielä oli kolme kemikaalikannua. Pientä parantamisen varaahan on aina kaikilla. 1. ryhmän johtajalle tai siis pikemminkin vastuu kouluttajalle laitan vielä viestiä mitä tulisi käydä kevät puolen harjoituksissa. 

Laitoin kaikille nuoremmille nuorille kotiin lupalaput kuvissa näkymiseen, joten nyt saadaan nuortenkin harjoituksista kuvia tänne sekä mahdollisesti tuleville nettisivuille. 

Valitettavasti tässä ei nyt ole kuvia ollenkaan, joten hyvin tylsää luettavaa tämä on....

Ainiin ja ilmottauduin nuoriso-osaston johtajakurssillekkin tässä vähä aika sitten, joten katotaan mitä täs tulevaisuus tuo tullessaan. Ilmeisesti ainakin nuoriso-osaston johtajan pestin, innolla ootan mitä siitäki tulee...

maanantai 25. marraskuuta 2013

hälytysosaston harjoitukset 25.11.2013 Kuukausitarkastukset

Joo eli tänään kävin taas harjoituksissa, olin jo aikeissa luistaa, mutta onneksi iskä kertoi ohjelmassa olevan kuukausitarkastukset, joten suuntasin asemalle.


Kuukausitarkastuksiin siis kuuluu autokaluston sekä moottorikelkan, veneen ja JVT-kontin kuntotarkastus sekä niiden sisällä olevien erilaisten generaattorien ja moottorien tarkistukset. Olin itse tarkastamassa KY437:aa ja KY4372:sta. KY437 toimii meijän palokunnassa ensivasteyksikkönä, joten asianmukainen tarkastus -> ajovalot, suuntavilkut, vilkut, pyyhkijät blaablaablaa....ohjaamon siisteys ja siivous, kaikki tarvittavat tavarat paikallaan ja toimivat. Noissa kahessa autossa ei paljoa tarkastettavaa ollut, joten menin auttamaan KY431 tarkastuksessa, ja siinä riittikin hommaa, kun auto on tumpattu niin täyteen tavaraa kun vaan rajat antaa myöten. Mutta kaikin puolin oli mukavat harjoitukset ja opin jopa jotain uutta mitä en ennen autoista tiennyt löytäväni ja mulla on kuitenkin palokuntataustaa jo yli 10 vuotta.

Kiitos ja kumarrus. Valitettavasti ei kuvia väistä harjoituksista ole, mutta jotakin aiheen ulkopuolelta ajattelin tähän laittaa, jottei tämä ihan tylsäksi jää.


Huomenna taas parit nuorten harjoitukset ja muuta hauskaa ! Näillä fiiliksillä näillä tunnelmilla uuteen viikkoon ;) 


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

päivä paloasemalla

Eli niinkuin tossa pari päivää sitten kerroin, kävin päivä paloasemalla- tapahtumassa Imatran paloasemalla. Tapahtumaa oli järestämässä sekä Imatran paloasema, Imatran VPK sekä Tainionkosken VPK. 

Tapahtuman tarkoituksena oli tutustua kodin turvallisuuteen, ja tämän aiheen merkeissä lapsille oli järjestetty erilaisia rasteja, jossa käsiteltiin kyseisiä asioita, aiheina oli mm. poistuminen palavasta talosta, palovaroittimen käyttö. 

Rastien lisäksi lapset sekä aikuiset pääsivät tutustumaan paloaseman muuhun kalustoon, autojen ovet olivat auki ja lapset pääsivät istumaan oikeiden paloautojen kyytiin. Autoja sekä kalustoa oli esittelemässä Imatran paloaseman henkilökuntaa, lähinnä palomiehiä vastailemassa lapsien tiukkaakin tiukempiin kysymyksiin.  

Minusta oli oikein hienosti suunniteltu ja toteutettu tapahtuma kaikinpuolin, jokaiselle oli jotain. Näin ennen kuvia täytyy sanoa, että kuvissä esiintyvät henkilöt palomiehen asuissa eivät olleet Imatran paloaseman henkilökuntaa vaan toistaiseksi vielä leikkivät palomiehiä. Mutta pidemmittä puheitta kuvien kimppuun...








Joo eli jos joku ei tiennyt niin, kyllä, minunkin sulho leikkii palomiestä vapaa-ajalla !

Törmäsin myös muutamaan tuttuun ! Oli ihanaa nähä pojat pitkästä aikaa ! 




Mun oma palomiäs <3

Ihana palomiehen alku ! Ainoa laatuaan, joka sai kokeilla enonsa varusteita ! Voitte vain kuvitella kuinka innoissaan kyseinen henkilö odottaa, että pääsee enon kanssa palomieshommiin ! 

Myös hieman isommat pojat leikkivät palomiehiä päivän aikana




Ensi viikolla taas muutaman harjoitukset sekä mahdollisesti jotakin muuta jännittävää ! Hyvää ensi viikkoa kaikille ! 

torstai 21. marraskuuta 2013

hälytysosaston harjoitukset 18.11.2013


Joo elikkä, maanantaina oli hälytysosaston harjotukset, jossa käyn ite harjottelemassa. Harjoitusohjelman mukaan piti olla yhteistoimintaharjoitus maatalousoppilaitoksen (maatiksen) kanssa, mutta aikataulut eivät kuulemma osuneet yksiin, joten käytiin Vepskin mettässä kattomassa ja vähän sahailemassa kaatunutta puuta. Aiheena oli siis moottorisahan käyttö, kannon seuraaminen sahattaessa, valaistuksen hoitaminen sekä vinssien käyttö (meillä on siis sammutusautossa sekä säiliöautossa vinssi) 
 
Harjotuksethan eteni niinku aina ennenki, ensin yleiset asiat ja edellisviikon keikat harjotukset ym., yksiköihin jako ja eiku vaatteiden vaihtoon. 

Vepskille kun päästiin, niin ei muutakun kaikki mahdolliset valot mettään mitä autoista löyty. Ihan ei optimaalista valaistusta sinne saatu mutta kyllä siellä nyt jotain näki. Harjoitus oli mun mielestä melko tylsä, koska meitä oli yllättävän paljon harjoituksissa ja suurinosa joutui vaan katsella eli toisin sanoen kaksi teki ja muut katto. Kyllähän siis niitä valoja ja vinssiä oli laittamassa muutkin ja valmistelemassa muutenkin, mutta itse tekeminen jäi vähälle. Itse otin ainoastaan kuvaajan roolin, sillä ei oikein mielenkiintoa kyseiseen aiheeseen ollut. 


AI NIIN ! Meinasin ihan unohtaa! Menen lauantaina vierailulle toisen palokunnan Päivä paloasemalla-tapahtumaan ja kirjottelen varmasti viikonloppuna siitä sitten lisää. 



 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

projektina nettisivut

Noniin eli näin viikonlopun kunniaksi kävin tänään ottamassa parit kuvat noista vpk:n autoista, tulevia nettisivuja varten. Eli oon mukana tekemässä Anjalan VPK:lle uusia nettisivuja, jotka on tarkotus saada käyttöön tässä lähiaikoina. Mun osuus nettisivujen tekemisestä on kuvien ottaminen kisoista, harjoituksista, kalustosta sekä nuorten esittelyvideo. 

Päivä kului kutakuinkin näin:

9.00 Herätyskello soi ensimmäisen kerran -> ei muuta reaktiota kuin kellon sammutus.
9.15 Herätyskello soi uudemman kerran. Tällä kertaa minä sain jo silmäni auki, mutta sulho vain jatkaa unta kuin mitään ei olisi tapahtunut.
9.30 Viiminen mahdollisuus herätä. Jopa sulho avaa silmänsä ja nousee ylös. 
9.40 Molemmat laittamassa itseään siihen jamaan, että ihmisten ilmoille kehtaa ikinä lähtä
9.50 Aamupalalle. Eli äkkiä aamupalaleivät nassukkaan ja kameralaukun sekä kameran tarkastukseen, ettei ole mitään ylimääräistä mukana. 
9.55 Minun sekä sulhon persaukset koskettavat auton penkkiä, jotta tuo pitkä ja tuskallinen matka paloasemalle voi alkaa...Meiltähän on siis paloasemalle se ihan himppasen reilu 500 metriä...hih laiskoja kun ollaan.

Asemalle kun päästiin n klo 10, niin ei muutakun työn touhuun; oikean kuvauspaikan etsiminen, autot ulostallista ja ei muutakun kamera laulamaan. Kyllähän siinä autojen pyörittelyssä ja kuvien ottamisessa menee yllättävän kauan, kun ottaa huomioon lievän aamuväsyn sekä tajuttoman kylmän tuulen, joka palellutti ytimiä myöten. 

Yhden lämmittelytauon voimin saatiin (yhtä autoa lukuunottamatta) jokaisesta autosta kuvat molemmista sivuista, edestä, takaa, sekä vinosta, kaapit auki ja kiinni ja teipattuna jja ja ja ja....no ei nyt ihan mutta lähestuloon. Eikä aikaakaan kulunut kuin 3 tuntia noin äkkiä laskettuna. 


Kyl tää palokunta elämä on ihan mun juttu, vaikka välillä pientä maisemanvaihdosta toivoisi, ja sellainen on ihan tässä suunnitteilla..ken tietää milloin se tapahtuu vai tapahtuuko koskaan ! ;) 

torstai 14. marraskuuta 2013

14.11. ajoneuvotunnukset 2. ryhmä (3lk-5lk)

Elikkä pidin tänään 2. ryhmäläisille tunnin ajoneuvotunnuksista. Olin suunnitellu harjoitukset siten, että pidän ensin vähän teoriaa ja sitten tehdään tehtäviä kyseiseen aiheeseen liityen. Niin törkeen vaikee aihe suunnitella ton ikäsille lapsille tai oikeastaan nuorille yhtään mitään, kun itselläkin on välillä sanat solmussa. Eikä tuon ikäset lapset jaksa keskittyä teoriaan kauaa. 

No joka tapauksessa harjotukset meni ihan suunnitellusti pienellä sähellyksellä ja tuhansilla kysymyksillä varustettuna oikein hienosti, ja olen tosi ylpee mun tosta ryhmstä, kun ne on niin oppimis haluisia! 

Harjoitukset menivät jokseenkin tähän malliin:

Ensin tulostettii miljoonapaperia, jotta kaikki saisivat oman tehtävä paperin. ( tämä toiminto oli siis jo aloitettu ennenkuin aloitettiin harjoitukset, mutta meni hieman pitkäksi tuon aivan älyttömän nopean ja yhteistyökykyisen kopiokoneen kanssa)

Paperit kun oli tulostettu, toinen kouluttaja alkoi niittäämään papereita yhteen, ja minä aloin pitämään nimen huutoa ja juttelemaan viikon kuulumisia nopeasti. 

Kuulumisten jälkeen aloitin pitämään pienen teoriapläjäyksen näistä aivan kammottavista yksikkötunnuksista! Onneksi oli hieman minua vanhempi ja viisaampi kouluttaja mukana auttamassa ja vastaamassa yllättävänkin kiperiin kysymyksiin, jota nuoren kyselivät. 

Teoriapläjäyksen jälkeen jaettiin nuorille tehtäväpaperit, jossa oli tehtäviä yksikkötunnuksista. Tehtävissä piti selvittää mitä autojen lyhenteet olivat esimerkkinä KY431 (Kymenlaakso, asemapaikka 43(anjala), sammutusauto) tyyliin. Ja näitä oli jokunen. Jaoin lapsille myös laput, joissa kerrottiin eri alueiden lyhenteet sekä lapun, jossa oli autojen käyttötarkoitukset, jotta kokoajan ei tarvinnut olla vieressä neuvomassa. 

Laitan tietenkin osan niistä tehtäväpapereista kuvina tähän, mutta multa saa kyllä niitä tehtäviä, jos omien nuorten harjotuksiin tarvitsee! Senkun rohkeesti kysäsee vaan ! :)


Tehtävät tehtiin ja tarkistettiin porukassa, jonka jälkeen pidin pienen testin opitusta. Testissä oli samantapaisia tehtäviä kuin tehtäväpaperissakin.Testi kun oli tehty tarkistettiin se, jonka jälkeen kello alkoi olla jo niin paljon, että olisi aika lopettaa päivän harjoitus. 

Siispä tuolit ja pyödät järjestykseen, ulkovaatteet päälle, oman paikan taakse seisomaan, katsaus ensiviikon harjoituksiin ja heipat!

Tähän kaikkeen meni siis aikaa 2 tuntia! Mulla oli nuoria harjoituksissa 14. 
Mutta kaiken kaikkiaan mun fiilis tän päivän harjoituksesta on tämä 



Muistakaa paloaseman pihalla ei juosta !! ;) 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

alku höpinöitä

Heippa vaan kaikille! 
Alottelin uuden blogin kun ei siitä edellisen kirjottamisesta mitään tullut, joten päätin alkaa kertomaan vähän enemmän tosta mun ykkös(ainoasta)harrastuksesta PALOKUNNASTA. Jos ei kiinnosta ei oo pakko lukea, mutta jos kiinnostaa niin ihmeessä saa laittaa mulle kaikenlaisia kyselyitä ja ehdotuksia mitä voitais varsinkin noitten nuorten kanssa puuhailla. 




Tietoja minusta

Oma valokuva
Olen 18 vuotias vapaapalokuntalainen kouvolan anjalasta. Olen anjalan vpk:ssa ja toimin siellä nuorempana sammutusmiehenä sekä nuoriso-osaston kouluttajana. Kerron täällä harkoista ja erilaisista tapahtumista palokuntaan liittyen sekä muita omia juttuja muitakin.